
Hyvinkään ratsastuskeskus sijaitsee erinomaisella paikalla E3-moottoritien varressa Hyyppärän alueella. Sinne pääsee hyvin myös valaistua pyörätietä lähes mistä vain Hyvinkäältä, ja ratsastuskeskuksen välittömässä läheisyydessä on hyvä parkkipaikka.
Ratsastuskeskuksen perustamisen aikoihin, vuonna 1985, alueella ei ollut juurikaan toimintaa. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin Hyyppärästä on kehittynyt monipuolinen ja palvelurikas hevosihmisten toimintakeskus. Hyvinkään Urheiluratsastajat ry järjestää useita tapahtumia vuoden aikana, aina oman seuran kilpailuharjoituksista kansallisen tason kilpailuihin asti.
Kuvia tallista ja tallin alueesta:
HENKILÖKUNTA
Master-opettaja Riitta Holopainen
Riitta on toiminut pitkään hevosten kanssa, ja vankka työkokemus tekeekin hänestä yhden Suomen parhaista valmentajista.
Riitta perusti Hyvinkään Ratsastuskeskuksen vuonna 1985, ja on siitä saakka pyörittänyt tallia rautaisella ammattitaidolla. Vuonna 2005 Riitta myi puolet ratsastuskoulusta Sanna Jahnukaiselle ja siirtyi sitten valmentamaan yksityisiä ratsukoita. Hänen menestyneimpiä oppilaitaan kouluratsastuksessa ovat mm. Emma Kanerva ja Iina Holopainen.
Master-opettaja Sanna "Jahnu" Jahnukainen
Jahnu on vastannut jo usean vuoden ajan ratsastuskoulun arjesta. Sitä ennen hän toimi "tavallisena" ratsastuksenopettajana muutaman kerran viikossa.
Jahnu valmistui ratsastuksenopettajaksi 1994 Suomen Ratsastusopistolta (nyk. Ypäjän Hevosopisto) ja on siitä lähtien työskennellyt hevosten parissa niin ulkomailla kuin Suomessakin.
Opetuksessaan Jahnu painottaa huomaamattomia apuja, hyvää perusistuntaa ja hevosen oikeaa käsittelyä.
Harrasteohjaaja Noora Nyberg
Huolehtii lauantain tunneista ja tuuraa Jahnua tarvittaessa.
Hevostenhoitaja Minna Katisko
Pieni ja punatukkainen Minna vastaa tallin hoidosta ammattitaitoisella otteella. Hän on valmistunut hevosenhoitajaksi Ypäjältä 2005.
Kaikki uudet hevoset tulevat tunneille käytyään ensin Minnan ratsastettavana. Hän on erikoistunut nuorten hevosten koulutukseen.
Oppisopimusopiskelija Taija Hult
Vastaa osasta ponitunteja
Kisu
Muutti omatoimisesti satulahuoneen pyykkikoriin naapuritallilta, ja otti pian paikkansa verrattomana hiirenloukkuna. Seurallinen Kisu kellahtaa selälleen rapsuteltavaksi, tarpeen vaatiessa vaikka keskelle tallinkäytävää. Jotkut kutsuvat kisua myös Nakkikseksi tai nakkihännäksi, tapaturman aiheuttaman hännän amputoinnin takia. Nykyisin tämä entinen pulloharja siis viilettää käytävää pitkin lyhyen hännän kanssa.
KILPAILUT
Hyvinkään Ratsastuskeskuksen oppilaat saavat osallistua HyvUran järjestämiin kilpailuharjoituksiin tai seurakisoihin tuntihevosilla. Tapahtumakalenteri löytyy
täältä, tapahtumakalenteriin on merkitty kaikki seurakilpailut. HUOM! Osallistuaksesi kisoihin sinun tulee olla Hyvinkään Urheiluratsastajat ry:n jäsen!
Ratsastajan tulee maksaa itse lähtömaksu (yleensä 5-15e) sekä hevosvuokra (yleensä 13e).
Usein tuntiratsastajille on rajattu omat luokat kaikille jäsenille avoimien luokkien yhteyteen.
Kilpailuista saa rutkasti kokemusta esim. itsenäisestä verryttelystä ja muutenkin kisoissa käyminen kasvattaa hevostaitoja. Toimihenkilötehtäviin sekä radan rakennukseen ja purkuun osallistumisesta on myöskin hyötyä: sen lisäksi, että opit tuntemaan muitakin tuntiratsastajia ja seuramme jäseniä, saat lähtömaksuusi alennusta. ;)
Kisoista kiinnostuneiden kannattaa seurata HyvUra:n nettisivuja sekä ratsastuskoulun ilmoitustaulua, jonne kilpailukutsut ilmestyvät.