etusivu Uutiset Asukkaat Tunnit Yleistä


TUNTSARIT 2008

7.8. torstaina Hyyppärän jengi lähti kohti Lahtea, tarkemmin Messilään, joka vuosi järjestettäviin ratsastuskouluoppilaiden valtakunnallisiin mestaruuskilpailuihin (kutsutaan epävirallisesti mm. nimillä ”tuntsarit” tai ”tuntsari SM:t”).
Torstaina aamulla ensimmäiseksi oli vuorossa hevosten – tai ainakin häntien - pesu ja viime hetken vuohiskarvojen yms. kouluratsastuksen eleganssia häiritsevien elementtien poistaminen. Tunnelma oli hillityn jännittynyt, varsinkin kuljetusautoa odotellessa.
Lopulta kello yhden maissa päästiin lastaamaan hevosia, joka sujuikin suhteellisen kivuttomasti. Matka Messilään tuntui ainakin junioriratsastajien mielestä noin neljäntoista tunnin mittaiselta, vaikka todellisuudessa matka kesti reilun tunnin.
Illalla hevoset vielä ratsastettiin paikan päällä Messilässä. Kukaan hyvinkääläisratsuista ei arastellut vierasta ratsastuskenttää, päinvastoin: meidän pieni, pyöreä Antonimme oli hurrrrjan pelottava erään toisen ratsastuskoulun tuntihevosen mielestä…

Perjantaina päästiin sitten tositoimiin eli KISAAMAAN! Silloin vuorossa olivat kouluratsastuskarsinnat, jotka käytiin mukavassa, ei-niin-hillityssä sateessa. Ponien ja junioreiden luokat oli jaettu kahteen karsintaryhmään. Ponit kilpailivat ratanaan helppo B:0, muilla ikäryhmillä oli ratana B-merkin kouluohjelma 2005.

Junioreiden I-karsintaryhmässä kisannut ratsukko Ulla Järvinen – Misskärrs Theo oli hyvinkääläisistä vuorossa ensimmäisenä – aamulla kello seitsemältä. Pari kisasi Messilässä myös vuonna 2007. Ulla ja Teukka esittivät kauniin ja siistin raviohjelman, mutta laukkaohjelmassa Teukan sisäinen poni nosti päätään ja ruuna kertoi varsin selvästi, että mudassa rämpiminen ei sovi Hänen arvolleen. Niinpä tulos oli 50 %, sijoitus 30.
Samassa karsintaryhmässä Ullan kanssa kilpaili myös toista kertaa Messilässä ollut Katja Rasimus ratsunaan Koreschok. Myöskään Kössi-herraa vetinen kenttä ei varsinaisesti miellyttänyt, ja Katsi sai tehdä tosissaan töitä sen kanssa. Tuloksena oli 53,043 % ja sija 27.
Samassa karsintaryhmässä kilpailivat myös Piia Helander ja Salama Senja. Sallia ei rapainen sää juuri häirinnyt – ”tosi suomitytöt menee radan vaikka sataisi pieniä kiviä”, se näytti tuumivan - ja prosentteja irtosikin 60,217 ja niillä 16. sija.

Junnujen toisessa karsintaryhmässä Ratsastuskeskuksen vannoutuneet esteratsastajat Tuulia Mattila hevosella Lo-Renco ja Janika Männistö hevosella Leonie näyttivät, että kyllä se kouluratsastuskin sujuu. Tuikku ja Lorvi saivat muut hyvinkääläiset pyörryksiin kauniilla ja siistillä ohjelmallaan, jonka prosenttimääräksi tuli 57,391, sijoitukseksi 21. Jansku sai alkuun hieman jännittyneen Lennin rauhoittumaan radan keskivaiheilla, tulos oli hieno 55,217 %, sijoitus 26. Jansku ja Tuikku kilpailivat molemmat ensi kertaa Messilässä. Heidän kanssaan samassa karsintaryhmässä ratsasti edellisenäkin vuonna Hyvinkäätä edustanut Marika Salli ratsunaan Volli. Siisti ja tyylikäs rata tuotti tulosta; 60,217 % jolla tuli 17. sija.

Ponien ykkösryhmässä ensi kertaa mukana ollut Salla Vuoti taituroi ponin Tom Anton upeasti sijalle kymmenen, vain kahden pisteen päähän finaalipaikasta tuloksella 56,296 %. Ehkäpä ensi vuonna finaaliin… :)
Ponien kakkosryhmässä edellisvuonna mukana ollut Eevimari Niilekselä näytti taitojaan uuden kisaratsunsa Mikko-Pojan kanssa. (epäileville tiedoksi, että Mikko mitattiin viime keväänä todellakin poniksi, säkäkorkeus miehekkäät 147cm.) Eevin ja Mikon tulos oli 53,148 %, sijoitus 18.

Aikuisratsastajien mestaruuteen ei ollut karsintaa. Aija Seisalo ratsasti kauniin ja tasaisen radan Vollilla, jonka ilme oli läpi radan tyytyväinen ja rento. Sijoitus oli 11. ja prosentit 56,957. Seija Siitonen ratsasti Salama Senjalla radalle kohtalokkaasti salamoiden välkehtiessä. Myös Seijan ja Sallin rata oli siisti, he jäivät pisteen päähän Aijasta ja Vollista tuloksella 56,739% ja sijalle 12.

Illalla kaikki muut hevoset Lorvia, Lenniä ja Mikkoa lukuun ottamatta lähtivät kohti kotia, mutta aiemmin mainitut kolme jäivät vielä loppuviikonlopuksi estekilpailuja varten.

© Lotta Urtamo © Lotta Urtamo © Lotta Urtamo © Lotta Urtamo © Lotta Urtamo

Lauantaina esteet aloitettiin 80cm tervetuliaisluokalla, joka oli suuren osanottajamäärän vuoksi jaettu kolmeen ryhmään.
Ensimmäinen ryhmä koostui poniratsukoista. Team Hyvinkään Ratsastuskeskus meinasi kuolla jännitykseen ennen ratsukon Eevimari Niilekselä – Mikko-Poika rataa. Kun viimein varsin pyöreä Mikko ravasi radalle (kirvoittaen muusta yleisöstä naurunpyrskähdyksiä ja kommentteja tyylillä ”ihana maha”) ei kuvaamisesta tai radan katsomisesta meinannut tulla mitään, niin jännittyneitä kaikki olivat. Ainoat kylmän rauhalliset hyvinkääläiset olivat Eevi ja Mikko, jotka pääsivät toiseen vaiheeseen, josta tuli neljä virhepistettä ajalla 35,09s. Sijoitus oli 38.
Toisessa ryhmässä Tuulia Mattila ja Lo-Renco tekivät varsin omalaatuisella tyylillä tuplanollan. Toisen vaiheen aika oli 36,56 sekuntia, sijoitus 28. Katsomoa kuuntelimme myös tuolloin: monestakin suusta kuullun mielipiteen mukaan Tuikku ansaitsisi tsemppipalkinnon luotsattuaan hieman lorvineen Lorvin radan läpi.
Kolmosryhmässä Janika Männistöllä ja Leoniella tuli pieni kommunikaatiokatkos, jonka seurauksena ratsukko sai 8 virhepistettä perusradalta ajassa 60,89s ja sijoitus oli 54.

Sunnuntaina olivat vuorossa vaikeammat estemestaruusradat.
Ponien mestaruusluokan korkeus oli 80cm. Eevi jatkoi kaunista ratsastustaan Mikolla, tulos oli perusradalta 8vp ajassa 48,24 sekuntia, sijoitus 58.
Junioreiden esteet olivat jo kymmenen senttiä isompia. ”Liian isoja” tuumasi Lorvi ja niinpä ratsukon Tuulia Mattila – Lo-Renco suoritus päättyi kahteen kieltäytymiseen (joskin katsomossa Tuikulle jaettiin taas tsemppipalkintoja).
Janika Männistö ja Leonie aloittivat ratansa hienosti. Lenni oli hyvin Janskun hallinnassa, ja ratsukko lähestyi perusradan kolmanneksi viimeistä estettä, trippeliä. Kukaan ei ehtinyt tajuta mitä tapahtui, kun yhtäkkiä Lenni menikin kirjaimellisesti esteen sekaan, jonka seurauksena Jansku päätyi tarkastelemaan Messilän kenttää uudesta perspektiivistä maan tasalta. Onneksi sekä Lenni että Jansku selvisivät rysäyksestä säikähdyksellä.

© Lotta Urtamo © Lotta Urtamo © Lotta Urtamo © Lotta Urtamo
© Lotta Urtamo © Lotta Urtamo © Lotta Urtamo © Lotta Urtamo

Vaikka mitaleita ei tänä vuonna tuntsareista saatu, treenit jatkuvat… Paluumatkalla autossa yleisimmin kuultu kommentti olikin: ”ENS VUONNA ME VOITETAAN!”